Mitä ajattelet kasvatuksesta?
Keskustelun herättäminen ja lapsuutta koskevan tiedon lisääminen ovat tärkeitä
sisältöjä toiminnassa. Vaikuttaminen päättäjiin, perheiden tukeminen ja yhteisten
keskustelutilaisuuksien järjestäminen kasvatuksesta ovat kuuluneet yli kymmenvuotisen
yhdistyksen toimintaan alusta lähtien.
Yhdistys järjesti 1.10.2007 keskustelutilaisuuden Koulukadun päiväkodissa aiheena Miten Fröbelin ajatukset elävät tässä päivässä. - Lue lisää!
Yhdistyksen toiminta-aikana olemme keskustelleet mm. seuraavista aiheista:
- Aikuisen tehtävänä on lapsen kasvamaan saattaminen: aikuinen
on lapsen kehityksen kulussa johdatettavana eikä johtajana Mitä ajattelet
tästä? tilaisuutta pohjustivat yhdistyksen perustajajäsenet vuonna 1996
- Lapsen ympäristöherkkyys ja ympäristövastuu oli aiheena vuoden 1998
tilaisuudessa, jossa alusti erikoistutkija Riitta Wahlström.
- Katoaako kasvatus häviääkö lapsuus? kysyttiin vuoden 1999
keskustelutilaisuudessa.
- Tuleeko tää (=elämä) videolta vai onko tää suoraa lähetystä ? Lasten
filosofia ja filosofian lapsellisuus oli teemana vuonna 2000 Pekka Himasen alustaessa.
- Eka haravoidaan, sitten hypitään ja taas haravoidaan! 5 vuotiaan
Nean sanoin otsikoidussa tilaisuudessa (vuonna 2001) päiväkodin johtaja, Jarmo
Lounassalo, esitteli lasten, vanhempien ja henkilökunnan yhteistä ympäristötekoa eli
ketoprojektia.
- Hei , mulla olis vähän asiaa
syyskuinen teemailta, jossa
keskusteltiin päivähoidon, neuvolan ja perheneuvolan yhteistyöstä vuonna 2003.
- Onko kasvatus mahdoton tehtävä? pohdiskeli Veli-Matti Värri vuoden 2003
keskustelutilaisuudessa.
|
Kasvatus ja valta on ollut teemana vuoden 2004 yhdistyksen jäseniä innoittavissa
keskusteluissa.
Vuonna 2005 mielenkiinnon kohteena on ollut kysymys: "Aikuiset lasten silmin".
Vuosien 2006 ja 2007 teemana olivat lapsuuden historia ja tamperelaisen päivähoidon perinteen tallentaminen.
|